Asiakastarina: Jenna, Helsinki
”Ei enää puuaitaa. Siitä ajatuksesta lähti liikkeelle helsinkiläisen Jennan aitaprojekti kesällä 2026.”
Takana oli tuore muutto moderniin omakotitaloon, jonka piha oli aidattu edellisten asukkaiden toimesta matalalla puutarhaverkolla. Se oli paitsi paikoin ruostunut myös epäkäytännöllinen ratkaisu lapsi- ja koiraperheelle. Tilalle oli keksittävä jotain muuta. Jotain harmaan tiiliverhoillun talon tyyliin sopivaa.
Jenna oli edellisen kotitalonsa myötä oppinut, ettei maalattu puuaita säily hyvännäköisenä montaa vuotta. Aiempi puuaita oli jo ensimmäisen vuoden jälkeen kallellaan, ja sen maalipinta lohkeili.
Vastaavan kokeminen uudestaan ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten Jenna alkoi selvitellä eri vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Koska omakotitalossa riittää muutenkin loputtomasti tekemistä, Jenna ei halunnut lisätä työlistalleen aidan maalaamista, korjaamista tai kunnostamista – päinvastoin.
Vinyylitalon mainostarraan hän törmäsi sattumalta ulkoillessaan koiransa kanssa omakotitaloalueen keskellä Vartiokylässä. Vastaan tuli tuttu kivitalo, jonka vanha aita oli päivitetty kokonaan. Uudenkarhean vinyyliaidan ulkonäkö miellytti ja materiaali tuntui kiinnostavalta.
”Mikä ihme on vinyyliaita?” Jenna mietti ja päätyi googlettamaan asiaa. Kestävyys ja 25 vuoden takuuaika kuulostivat lupaavilta.

Harmaa väri viehätti Jennaa
Kun myöhemmin selvisi, että vinyyliaitaa saa tummanharmaana – tismalleen uuden talon värisenä – ostopäätös oli helppo tehdä. Jenna otti yhteyttä Vinyylitaloon ja sopi ensimmäisen mittakäynnin tontilleen. Yhteistyössä Vinyylitalon asiantuntijan kanssa pihalle suunniteltiin talon arvoon sopiva tyylikäs ja nykyaikainen limilauta-aita, jonka huoltovapaus, hinta ja ulkonäkö miellyttivät asiakasta.
”Aita oli pystyssä parissa päivässä. Nopea asennus oli vain piste i:n päälle kaltaiselleni kärsimättömälle”, Jenna hymyilee pihallaan.
Puunsyykuvioitu vinyyliaita on nyt seissyt paikoillaan kesästä saakka, eivätkä syksyn tuulet ja sateet ole vaikuttaneet siihen mitenkään. Enää kadulla kävelevät ihmiset eivät pysty kurkkimaan pihalle, josta tuli aidan myötä suojaisa. Pihan yksityisyys oli yksi Jennan oleellisimmista toiveista. Vaakamalliset aitaelementit osoittautuivat sopivaksi ratkaisuksi rinnetontille. Nyt pihan perälle ei näe kadulta käsin.
”Kaikki meillä käyneet vieraat ovat kehuneet aitaa ja kuvitelleet, että se on aina seissyt siinä. Niin hyvin vinyyliaita sopii talomme kanssa yhteen”, Jenna kehuu.
Vinyylitalon palvelua ja aitoja hän on suositellut myös tuttavilleen, jotka ovat valitelleet joko orapihlaja-aidan leikkaamisesta tai puuaidan huoltamisesta. Vinyyliaita erottuu joukosta helppoudellaan.
”Materiaali on loistava. Tässä projektissa kaikki meni putkeen, asentajaa myöten. Hän oli mukava ja mutkaton tyyppi. Näin onnistunut kokemus on yleensä harvinaista herkkua omakotitaloasujalle.”
Syksyllä 2026 Jennan talon edustan kruunaa harmaa vinyyliaita, joka viimeistelee pihapiirin ilmeen ja turvaa sekä taaperon että koiran ulkoilut vuosiksi eteenpäin.
Asennusohjeet
Yritys
Vinyylitalo Oy
Ota yhteyttä
040 530 0955
Evästeet ja rekisteriseloste
Yhteystiedot
Paloluomantie 84, 61360 Mieto (toimisto)
Pikikuja 4, 61800 Kauhajoki (varasto)
Y-tunnus: 2321534-6
Tel: +358 40 5300955
Yrittäjät: Jukka Toivola, 040-5300955, Tom Craycroft, 0400-822556
Sähköposti: vinyylitalo@vinyylitalo.fi


Liity uutiskirjeen tilaajaksi
Kirjeemme ilmestyy keskimäärin kerran kuussa. Voit perua uutiskirjeen milloin tahansa.